Tales from the turntable, part 4: Wings & Hurriganes

Pitkästä aikaa taas vinyylien kimpussa. Ajattelin kerralla kuunnella kolme älppäriä, joista minulla on hyviä muistoja 70-luvulta. Paul McCartney on tietysti paljon tunnetumpi eräästä toisesta bändistä, mutta 70-luvulla hän perusti bändin nimeltä Wings. Vuonna 1975 tämä bändi julkaisi levyn nimeltä Venus and Mars. Muistan kuinka veljeni oli viikkorahoillaan miettinyt tämän levyn ostamista. Vihdoin ja viimein 1978 hän kävi ostamassa levyn ja tätä sitten kuuntelimme pienellä Philips -merkkisellä matkalevarilla, joka veti pikkaisen liian nopeasti. No, ei se silloin haitannut.

Wings - Venus and Mars

Levy alkoi kahdella yhteensovitetulla biisillä eli Venus and Mars / Rock Show. Intro on akustinen biisi,  joka muuttui melkein heti sähköiseksi rokkibiisiksi, joka muutti tempoaan vähän väliä. Rokkitykityksen jälkeen tuli pari kevyempää. Ensiksi akustinen ja mollivoittoinen Love In Song ja tämän jälkeen lähdetään aikamatkalle historiaan. 20-luku tulee hyvin esille You Gave Me The Answer -kappaleessa. Macca osasi tehdä näitä 20-luvun biisejä, kuten Honey Pie White Albumilta todistaa. Tämän jälkeen tulee hassu Magneto and Titanium Man. Silmät kiinni ja biisiä kuunnellessa voi hyvin kuvitella sukkahoususankareiden tulevan ja pelastavan maapallon. Tämän jälkeen tulee Maccan soolohistorian hienoin biisi: Letting Go. Tämä raskastempoinen ja hienon riffin omaava biisi on mielestäni hienointa Maccaa mitä hän on soolourallaan koskaan tehnyt. Biisi päättyy mahtavaan fade-outiin, jonka soisi vain jatkuvan ja jatkuvan. Toisen puolen aloittaa Venus and Mars Reprise, joka on hieman pidempi kuin aloitusbiisi. Tässä tulee myös kivoja avaruusefektejä mukaan. Sopisi esim. Avaruusasema Alfan taustalle. Macca kai luki tuolloin paljon Asimovia. Siitä kai nuo avaruussoundit siis. Tämä sulautuukin sitten sopivasti Spirits of Ancient Egyptiin ja lentokoneen laskeutumisääneen. Tuntuu Macca pitävän noista äänistä. Siitä tulikin mieleeni, että jos Beatles olisi tehnyt kiertueen 60-luvun lopulla, niin Back In The USSR olisi ollut täydellinen aloitusbiisi. Pimeä sali, joka puolelta kuuluvia lentokoneiden ääniä ja sitten itse biisi. Wau. Harmi, ettei tuota koskaan tapahtunut. No, palataanpa takaisin tähän levyyn. Spirits of Ancient Egypt on ihan hauska rokkibiisi samoin kuin Medicine Jar. Pauli itse ei laulanut näitä biisejä vaan pääosissa olivat Denny Laine ja Jimmy McCulloch. Hyvin toimivia zibaleita molemmat. Call Me Back Again taas toimii tosi hyvin Maccan laulamana. Yksi levyn hienoimmista raidoista. Macca antaa äänijänteillensä kunnon rääkkiä. Listen To What The Man Said julkaistiin myös singlenä ja mielestäni on siitä huolimatta täyttä tuubaa - täyteraita. Ei siitä sen enempää. Levyn päättää varsinaisesti Treat Her Gently / Lonely Old People -balladi. Tämänkin jälkeen löytyy vielä TV-sarjan Crossroads tunnari. Hieno levy kaiken kaikkiaan. LP sisälsi myöskin pari julistetta. Toisessa Paul ja Linda ovat ihmismassan keskellä Lontoossa tai New Orleansissa (jossa levy siis äänitettiin). Toisessa julisteessa on monia eri kuvia suulista, jonka edessä bändin jäsenet pelleilevät punaisten ja keltaisten pallojen kanssa. Pari tarraakin tuli mukana. Yläkuvassa ne näkyvät paremmin. Sen vain muistan, että 70-luvulla tuli iskettyä nuo tarrat veljeni kanssa jonnekin aivan typerään paikkaan. Eipä vielä silloin tajunnut keräilystä mitään.

http://en.wikipedia.org/wiki/Venus_and_Mars

Hurriganes ja Crazy Days sekä Hot Wheels

Olin myös suuri Hurriganes -fani 70-luvulla. Muistan kuinka äitini osti, olisiko se ollut, vuonna 1975 minulle Roadrunner -kasetin ja sitä tuli höylättyä mankassa moneenkin otteeseen. Pidin siitä kovasti, mutta siitä ei muodostunut minulle kuitenkaan sitä ykköslevyä heidän diskografiassaan. Taisi olla vuonna 1976 kun sain serkultani Crazy Days -kasetin ja tykästyin tähän enemmän kuin Roadrunneriin. Levy oli täynnä upeita riffejä ja varsinkin aloitusbiisi Crazy Days iski todellakin kovaa. Tämän voisin ehkä nimetä Hurriganesien upeimmaksi biisiksi. Muita hienoja biisejä tällä levyllä ovat: Mary Jane, Jailbait Stalemate, I Can't Get A Feeling, Chinatown, Reptile Woman ja Bye Bye Birdie. Ainoa miinus tältä levyltä voisi sanoa, että se on miksattu väärin. Roadrunnerista tuttu bassovoittoinen ja mörisevä soundi oli poissa. Stereona kuunneltuna ehkä pikkaisen liian kliininen soundi, mutta tuolloin monomankasta luukutettuna kuitenkin ihan toimiva kokonaisuus. Tuo kasetti on vieläkin tallessa vaikka nauhaa ei pystykään juuri kuuntelemaan. On se sen verran kulahtanut sadoissa kuunteluissa vuosikymmenten aikana.

Syksy 1977 koitti ja kouluun oli pakko mennä. Muistan kuinka tuhmana poikana vikisin äidilleni, että kouluun en mene ellen saa Hurriganesien uusinta levyä Hot Wheelsiä. Äiti oli kiltti ja osti sen sitten minulle. Kiitos siitä äidilleni. Tämän levyn äänimaailma taas kuulosti erilaiselta kuin Crazy Daysin. Tässä oli tosi raaka soundi, josta tykkäsin kovasti. Levy oli myös täynnä upeita biisejä, kuten Bad Baby, Elephant's Boogie, Hey Hey Hey, Find A Lady, Tripper's Story, Ridin' Ridin', Come To Me Baby ja levyn kruunaava melkein viisiminuuttinen iloittelu Hey Bo Diddley (jostain kumman syystä tuo kuulosti Remun suusta Heppoville). Hot Wheels tuli fade-inninä mukaan ja päätti levyn. Biisin meno vastasi todellakin kannen kuvaa kilpurista.

Näitä kahta kasettia tuli sitten kuunneltua mankalta oikein kunnolla ja myöhemmin ne tuli ostettua vinyylinä ja tietenkin alkuperäispainoksina. 

Suurin Hurriganes-into itse asiassa laantui vasta muutama vuosi myöhemmin. Tsugu Way (1977) ja Hanger (1978) olivat vielä hienoja levyjä, mutta Jailbird (1979) taas suuri pettymys. Siitä eteenpäin ei uusi Hurriganes enää kiinnostanut, vaan juutuin kuuntelemaan näitä edellisiä levyjä.

http://www.hurriganes.fi/

Pari täkyä edellämainituilta levyiltä:

Wings - Venus And Mars / Rock Show
http://www.youtube.com/watch?v=tE2wTk2Brak

Hurriganes - Chinatown:
http://www.youtube.com/watch?v=G8eta7xmObM

Hurriganes - Elephant's Boogie:
http://www.youtube.com/watch?v=9XVy0Q16Oxk