Monday 18 February 2013

Ruosniemen Panimo Piirimyyjä ja viikonlopun muita maisteluja

Ruosniemen panimon Piirimyyjä
Viikonlopun suurin odotus kohdistui Ruosniemen panimon uusimpaan tuotokseen eli Piirimyyjään. Perjantai-iltana pojat roudasivat ko. kegit pubiin, mutta sitä ei päässyt vielä silloin maistelemaan. Vasta sunnuntaina sai hanasta valutettua maistiaiset tuoppihin. Kuparin värinen olut keskipaksulla vaahdolla varustettuna oli houkuttelevan näköinen. Tuoksussa tuntui sahanpuru ja pihkainen puu. Ihan kuin olisi astunut Luvia Wood'in halliin, joka on täynnä sahatavaraa. Humalaa, hedelmää ja sitrusta löytyi myös mukavasti. Täyteläisestä mausta löytyi myös sitrusta, hedelmää ja humalaa. Ei yhtään häpeä Pikkupomon rinnalla tämä olut. Pisteet: 37/50.

Hanasta tuli myös otettua Stallhagenin Winter Pale Ale'a, joka jäi mielestäni aika kesyksi. Odotin tältä kyllä paljon enemmän. Parempaa silti kuin lagerhötöt. Pisteet: 29/50.

Viskipuolelta tuli maistettua Edradour -tislaamon Ballechin #7, joka on Bordeaux cask matured single malt. Tuoksussa suklaata, nahkaa, tupakkaa, viiniä ja eetteriä. Maussa sitrusta, hedelmää, makeutta ja viinimäisyyttä. Erittäin maistuvainen single malt. Sopi hyvin näin talvi-iltana nautiskeluun. Pisteet: 86/100.

Toisena viskinä maistelin Bunnahabhain -tislaamon Toiteach'ia. Monissa viskinimissä viljellään hirmuisesti gaelin kieltä ja kaikkien kirjoitusasu ei kohtaa ääntämisen kanssa. Tästä en ollut varma miten tämä äännetään, mutta tiskillä istunut herra ystävällisesti kertoi oikean ääntämisasun. Toich se taisi olla. Kiitos hänelle tästä infosta. Viski sinänsä oli ihan mukiinmenevä. Nahkainen, ruohoinen, hieman savuinenkin ja lisänä vielä sitrusta ja makeutta. Bunnalta tulee muutenkin ihan hyviä viskejä. Tästäkin pisteitä annan: 84/100.


No comments:

Post a Comment