Showing posts with label Rogue. Show all posts
Showing posts with label Rogue. Show all posts

Monday, 2 December 2013

Viimeisimmät oluet, osa 1

Viikonloppu ja muutama uusi olut-tuttavuuskin takana. Töissä oli perjantaina pienet juhlat ja päätimme parin muun olutystävän kanssa käydä Alkon lippulaivamyymälässä Arkadiassa (Helsingissä) hakemassa muutama erikoisolut iltaa varten. Varsinkin isoja pulloja on kivempi jakaa porukalla jo pelkästään sen takia, että ne maksavat niin paljon. Pitää kyllä sen verran kritisoida tuota myymälää, että oluiden ja viskien osaltahan tuo on enemmän tai vähemmän vitsi. Viineissä on valinnan varaa ihan tarpeeksi ja niistäkin suurin osa näyttää olevan ihan peruskamaa ja sitä sitten riittää hyllymetreittäin. No, uskossa on hyvä elää ja ehkäpä Alko vielä joskus innostuu viinikulttuurin ohella kunnolla myös olut- ja viskikulttuurista. Toinen kritisoinnin aihe olisi Suomen alkoholipolitiikka, mutta siitä ehkä myöhemmin.

Noh, palataksemme asiaan eli oluisiin. Tässä saldoa maistetuista oluista maistelujärjestyksessä.

Tennent's Extra
Tennent's on tunnettu olutbrändi Skotlannissa ja maailmallakin. Laatua se ei silti taida taata. Maltainen ja hieman ehkä hedelmäinenkin maku on enemmänkin samankaltainen kuin itä-blokin maiden vahvat lagerit. Aika keskinkertainen ja toiste ei tule ostettua. Pisteet: n5+a2+t6+p2+o10 = 25/50.
Wikipedia

AleSmith: Old Numbskull
Barley winet ovat myös hieno tyylilaji oluissa, mutta tämä ei kyllä sinne parhaimmistoon pääse. Tummankuparisessa ja runsasvaahtoisessa oluessa on hedelmää, rusinaa, piparkakkua ja täyteläinen suutuntuma. Tuoksu on parempi kuin itse maku. Olisi ehkä harmittanut ostaa koko pullo itse. Nyt riitti ihan tuo 1/3 osa siitä. Pisteet: n8+a4+t6+p3+o13 = 34/50.
www.alesmith.com
Wikipedia

Nynäshamn: Smörpundet porter
Porttereista olen aina myös pitänyt, mutta tällä kertaa vastaan tulee kyllä sen verran vetinen ja tylsä portteri, että ehkä pitää maistaa tätä joskus vielä uudestaan. Voipi olla, että vika ei ole oluessa, vaan omassa suussa. Uusintamaistelu ei varmaankaan ole pahitteeksi. Nyt vain ei irtoa juuri mitään sen ihmeellisempiä makumaailmoja esille. Iso pettymys. Pisteet: n4+a3+t5+p2+o9 = 23/50.
www.nyab.se

Dogfish Head: 60 minute IPA - The Continually Hopped IPA
Tämä olut oli työkaverin jenkeistä tuomaa, joten eipä löydy Arkadiasta. Vaaleankultainen olut, jossa ei juurikaan vaahtoa. Hunajaisen humalainen tuoksultaan ja maussa sitruksen lisäksi tuttua humalaa. Keskitäyteläinen suutuntuma. Pisteet: n7+a2+t7+p3+o13 = 32/50.
www.dogfish.com
Wikipedia

Boulevard: Sixth Glass Quadrupel Ale
Meripihkan värinen olut punaisella heijastuksella. Suuri vaahto. Tuoksussa ja maussa hedelmää, humalaa, makeutta, toffeeta ja hedelmäkakkua. Täyteläinen suutuntumaltaan. Iso pullo on ehkä turhan isokin jos yksin juo. Pisteet: n8+a3+t7+p3+o14 = 35/50.
www.boulevard.com
Wikipedia

Dogfish Head: Indian Brown Ale
Tämäkin Dogfish on Ameriikoista tuotua, joten ei löydy Alkosta. Brown ale'n tyyliin siitä löytyypi makeutta ja toffeeta, mutta myöskin kaakaota sekä sokerisuutta. Täyteläinen suutuntuma. Pisteet: n7+a4+t7+p3+o13 = 34/50.

Dogfish Head: Palo Santo Marron
Ja vielä yksi koirakala löytyi laukusta. Ja ehdottomasti paras näistä kolmesta Dogfishistä. Musta olut, jossa paksu vaahto. Tuoksussa ja maussa rautaa, verta, makeutta, toffeeta sekä kruununa täyteläinen suutuntuma. Alkoholi ei puske läpi vaikka onkin 12-volttinen. Pisteet: n8+a4+t8+p4+o15 = 39/50.

AleSmith: Grand Cru
Illan toinen AleSmith on tumman meripihkan värinen ja vahvalla vaahdolla varustettu olut. Kypsiä hedelmiä löytyy tästäkin. Rusinaa ja karamelliä unohtamatta. Täyteläinen suutuntuma. Pisteet: n7+a3+t7+p3+o13 = 33/50.

Muita viikonlopun olutmaisteluita:

Brooklyn: East India Pale Ale
Jäi vähän tuntemattomaksi itselle tämän oluen tarkoitus, koska pikkaisen tylsä oli kokonaisuus. Maltainen on ja humalaa löytyy juu, mutta en usko, että tulee toista pulloa ostettua. Pisteet: n6+a3+t7+p3+o12 = 31/50.
www.brooklynbrewery.com
Wikipedia

Rogue: Yellow Snow IPA
Keltaista lunta ei ole tullutkaan koskaan ennen maistettua, mutta kerta se ensimmäinenkin. Hieman oranssinen olut, jossa paksu vaahto ja lasiin jääkin hieno pitsi. Tuoksussa ja maussa niitä tyypillisiä IPA:n ominaisuuksia eli sitrusta, hedelmää, humalaa, mäntyä ja greippiä. Täyteläinen olut. Pisteet: n8+a4+t8+p4+o15 = 39/50.
www.rogue.com
Wikipedia

Boulevard: Bully Porter
Perjantai-illasta jäi yksi pullo yli, joten nakkasin sen huiviin seuraavana iltana. Tämä oli myös pienoinen pettymys ollakseen portteria. Lakritsinen, maltainen, karamellinen ja makean siirappinen. Pisteet: n6+a3+t7+p3+o12 = 31/50.

Tämän maistelurupeaman voittajia olivat siis Dogfish'in Palo Santo Marron ja Rogue'n Yellow Snow IPA.

Saturday, 16 March 2013

Muutama drinksu Maltaisessa Riekossa

Raskaan työviikon jälkeen on aina mukava istua pubissa ja nauttia hyviä oluita ja viskejä, vai mitä? Tällä kertaa eksyin työkavereiden kanssa Maltaiseen Riekkoon, joka sijaitsee Alppilan kaupunginosassa Helsingissä.

Pari viskiä siis tuli maistettua eli ensimmäisenä Auchentoshan Springswood, joka oli erittäin omenainen viski. Mitäpä muutakaan tästä voisi sanoa. Tätä muistaakseni löytyy myös Viking Line'n taxfreestä, mutta onneksi en ostanut viime reissulla tätä. Pisteet: n19+t18+f19+b19 = 75.

Toinen viski oli Glendronachin tislaamon cask strength -versio. Olen aina pitänyt Glendronachista ja varsinkin heidän 21 -vuotias Parliament on jäänyt mieleen. Erittäin hieno viski. Mutta ei tämä cask strength'kään mikään huono ollut. Tuoksussa suklaata, hunajaa, nahkaa ja sherryä. Maussa hedelmää ja sherryä. Upea viski siis tämäkin pitkällä jälkimaulla maustettuna. Pisteet: n22+t22+f23+b22 = 89 pistettä. Hieno viski.

Oluitakin tuli siis maistettua. Ensimmäisenä Suomenlinnan Panimon Hoppe IPA. Mukava illan aloitus, mutta jää kyllä aika miedoksi. Pisteet: 36/50.

Toisena erinomaisen Rogue-panimon Brutal IPA. Mukavasti sitrusta ja hedelmää. Karamelliä unohtamatta. Pisteet: 38/50.

Kolmantena Rogue'n  ihmeellinen chiliolut eli Chipotle Ale. Ei oikein napannut. Paska olut. Pisteet: 25/50.

Kolmantena (taas) Rogue'n Imperial Pilsner. Upea pullo tässä. Kotona tästä tulee upea mehupullo. Oluena tämä oli muutenkin upea. Suosittelen. Pisteet: 38/50.

Ja sitten neljäntenä oluena (EI VOI OLLA TOTTA!) taas Rogue'n olut. Tällä kertaa Hazelnut Brown Nectar. Hieno pähkinäinen olut. Pähkinää joka paikassa. Pisteet: 36/50.

Tulis sitä välillä maistettua muitakin kuin Roguen oluita. Myöskin Traquair'in House Ale -olutta tuli maistettua. Mukava olut. Mitäpä siitä sen enempää. Pisteet: 36/50.

Ilta tuli päätettyä Flying Dogin Snake Dog IPA:an ja Samuel Adamsin Wee Heavy'yn. Molemmat hienoja oluita ja sellaisia, joita ehdottomasti kannattaa maistaa. Pisteet 38/50 ja 36/50.

Upeita oluita ja viskejä siis taas tarjolla.

Saturday, 26 May 2012

Viisi Penniä & Kitty's

Real ale'a Kittysissä  (Real ale at Kitty's Pub)
Tulipa eilen käytyä Pennissä maistamassa muutamia oluita ja viskejä. Ilta alkoi Beer Hunter'sin Mufloni Säppi APA:lla, joka oli oikein mukavan humalainen ja kukkainen. Sitrusta ja hedelmääkin mukana sopivasti. Pisteet: 36/50. Tämän jälkeen maistui myös Brew Dogin Chaos Theory. Karamellia, hedelmää ja humalaa tuoksussa ja pähkinää, suolaisuutta, mallasta ja humalaa maussa. Tällekin pisteet 36/50. Sitten Roguen Old Crustacean Barleywine style'n kimppuun. Tuoksussa hedelmää, makeutta, vihanneksia ja hiivaa. Maussa mallasta, happamuutta ja samalla myös makeutta. Pisteet: 34/50. Viskeissä tuli maistettua paikallista erikoisuutta eli Penni Peated Malt. Tämän viskin pohjana on Smoky Joe ja sitä on lillutettu tynnyrissä, jossa on taas lillutettu Pedro Ximenes -sherryä. Kyllä Smoky Joe parani tämän ansiosta. Tuoksussa nahkaisuutta, parfyymiä ja savua. Maussa taasen lääkemäisyyttä, sherryä, savua ja toffeeta. Pisteet: 86/100. Sitten Bruichladdichin Octomore 4_167, joka oli hunajainen, suolainen, savuinen ja mausteinen viski. Bruichladdichiltä kans tulee näitä erilaisia viskejä kuin sieniä sateella. Hyviä kylläkin. Illan päätti Glenlivetin 18-vuotias viski. Tämän tislaamon 12-vuotias ei kuulu suosikkeihini, mutta tämä on kylläkin parempi. Hedelmäinen, makea ja hunajainen viski. Ei paskempi, kuten Porissa sanotaan. Pisteet: 86/100. Tänään sitten taas Kittysiin ja maistelemaan real ale'a. Hanassa olikin uusi tuttavuus eli Tring -panimo ja Bring Me Sunshine -olut. Kukkainen, hedelmäinen, humalainen olut. Real ale't ovat aina melkein järjestään hyviä oli hanassa sitten mitä tahansa. Tällekin pisteet 38/50. Otin kyytipojaksi vielä Auchentoshanin Valinchin, joka oli ihan mukava viski oluen kera. Omenainen tuoksu, jossa myöskin parfyymiä, konvehtia, konjakkkia ja kaakaota. Maussakin hedelmää, makeutta ja vaniljaa. Pisteet: 85/100.



I went to Viisi Penniä pub yesterday to taste few beers and whiskies. I started with Beer Hunter's Mufloni Säppi APA which was very nice beer with hops and floral aromas. It was also citric and fruity. Points: 36/50. After that I tasted Brew Dog's Chaos Theory. That too was great. Caramel, fruits and hops on the nose and nuts, vinegar and hops on the palate. Points: 36/50. Then Rogue's Old Crustacean Barleywine Style. Fruity, sweet, veggies and yeast on the nose and malts, sour and sweet on the palate. Points: 34/50. I also tasted some whiskies. I had local speciality called Penni Peated Malt. This is infact Smoky Joe that was finished inside Pedro Ximenes filled small barrel. Great finish. Leather, perfume and smoke on the nose and medicine, sherry, smoke and toffee on the palate. Points: 86/100. Then Bruichladdich's Octomore 4_167 which had honey, salt, smoke and spices. Points: 87/100. I ended the night with Glenlivet's 18 year old. The 12 year old isn't my favourite but this is better. Very fruity, sweet and honey-flavoured whisky. Points: 86/100. Today I went to Kitty's pub at the centre of Helsinki. I've always loved real ale and that's why I wanted to visit that pub. They had Tring brewery's Bring me sunshine -ale. Very nice like real ale's usually are. Floral, fruity and hoppy ale. Good for hot summer days. Points: 38/50. I had Auchentoshan Valinch on the side. Nice whisky for it. Apples, perfume, praline, cognac and cocoa on the nose and fruits, sweetness and vanilla on the palate. Points: 85/100.