Saturday 19 January 2013

Westvleteren 12 ja muutama viski

Westvleteren 12 on olut, joka on monesti palkittu Ratebeer.com'in mukaan maailman parhaimmaksi olueksi. Tätä herkkua on yleisesti saanut ainoastaan luostarin kaupasta, mutta nyt sitä löytyi Helsingistä, Black Door -pubista. Vihdoin ja viimein tuota ylistettyä herkkua pääsin maistamaan. Oliko se niin hyvää kuin on puhuttu. Noh, kaadoin pieneen Westvleteren -lasiin olutta ja annoin sen rauhassa asettua. Tuoksussa oli banaania, kukkaisuutta, hedelmää ja mausteita. Sitten hörppy: kukkaisuus ja hedelmäisyys jatkui. Myöskin happamuutta, mausteisuutta ja sitä banaania löytyi lisää. Täyteläinen ja pehmeä trappisti. Pisteitä tuli annettua 44/50. Huomasin, että olen antanut enemmän pisteitä saman luostarin 8-versiolle ja Rochefort 10:lle tuli annettua 47/50. Eli minulle tämä ei ollut maailman paras olut. Erittäin hyvää kuitenkin. Ja sen verran harvinainen, että kannattaa maistaa aina kun tähän törmää.

Muutaman viskinkin maistoin samalla. Ensimmäisenä Suomeen pullotettu 16-vuotias Bowmore. Mukavan nahkainen, mausteinen ja savuinen tuoksu. Maussa karamellia, sitrusta, hedelmää ja savua. Sherryäkin. Pehmeä. Pisteet: n22+t23+f22+b23 = 90/100.

Toisena Glenmorangien Artein. Tämä tislaamo ei kuulu minun suosikkitislaamoihin, mutta tätäkin oli pakko maistaa. Pienoiseksi pettymykseksi tämä muodostuukin. Olihan tässä kivasti hedelmää ja sherryä. Löytyi myös päärynää, marsipaania, hunajaa, makeaa. Pisteet: n20+t21+f20+b20 = 81/100.

Kolmantena Gordon & MacPhailin pullottama Bladnoch 1993. Tämä oli kyllä sitten illan pohjanoteeraus. Tuoksussa märkää kaislaa? Sipuleita? Ilmapalloja? Kurkkua? Eiköhän tämä ollut tässä. Pisteet: n17+t18+f17+b17 = 69/100.

Neljäntenä Hazelburnin 8-vuotias viski. Tislattu 2002 ja pullotettu 2011. Rubiininpunaisessa viskissä on tuoksuna karamellia, suklaata, nahkaa ja viiniä. Maussa hedelmää ja sherryä. Pisteet: n20+t22+f21+b20 = 83/100.

Pari bitteriäkin tuli maistettua, mutta eipä niistä sen enempää.


Westvleteren 12 is a beer that Ratebeer.com has awarded as the best beer in the world. After many years of seeking this rare bottle I finally found one at Black Door pub in Helsinki. It was floral, fruity, spicy, sour, full-bodied and had lots of bananas. I gave 44/50 points and noticed that their 8 was better and my favourite trappist still is Rochefort 10.

I also tasted few single malts: 16 year old Bowmore that was bottled especially for Finland (90/100), Glenmorangie Artein (81/100), Bladnoch 1993 by Gordon & MacPhail (69/100) and Hazelburn 8 year old (83/100).

2 comments:

  1. Cheers,
    Westvleterenin munkeilla katto vuotaa ja tarvitsevat paljon rahaa sen korjaamiseen. Siksi he ovat tehneet isoja eriä olutta ja sitä mm. viedään nyt USAan, kun aikaisemmin periaatteessa sitä on saanut vain luostarilta. Kaverini oli maistanut tätä uutuutta, ja hänen mukaansa laatu on mennyt selvästi alaspäin näissä uusissa erissä.
    Itse olen maistanut olutta 2000-luvulla ainakin kolmeen eri otteeseen, ja on ollut todella hyvää....Tästä erästä taidan jättää itse maistamatta, kunnes katto on paikattu :)

    ReplyDelete
  2. Terve ja cheers!

    Joo, oli pienoinen pettymys tämä, mutta luultavasti juuri johtunee tuosta kertomastasi syystä. Pitää kyllä vielä myöhemmin tänä vuonna vierailla Tukholmassa Akkurat Pubissa ja maistaa jotain vanhempaa satsia. Sieltä sai muistakseni listan mukaan kaikkia vuosikertoja 2001 eteenpäin.

    t. Hannu

    ReplyDelete