Saturday 7 February 2015

Uisge 2015

On aika taas viskifestivaaliviikonlopun. Nyt on vuorossa jo viides Uisge. Onko siitä jo noin monta vuotta, kun ensimmäinen festari järjestettiin Espoossa Gallow's Birdissä? Tämän vuotinen on neljäs putkeen Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Tällä kertaa keskityin vain muutamaan viskiin, koska jouduin kärsimään muutama viikko sitten sellaisen inhotuksen kuin vestibulaarineuroniitti. Vieläkin siis tasapainoelin ei ole täysin kunnossa, jotenka pitää olla tarkkana, ettei nautiskele liikaa. Käytännössä tuo tauti tuntuu samalta kuin tuntemasi pahin känni potenssiin kolme ja sen päälle monen päivän paha krapula. No se siitä ja itse asiaan.

Ensimmäiseksi tutustuin uuteen viskitislaamoon Suomessa eli Valamon luostarin viskeihin. Heiltä maistoin 3-vuotiasta Oloroso -kylvyn saanutta viskiä. Tislattu 2011 ja pullotettu 2015. Karamellimainen, sokerinen, puinen ja sherryinen viski oli odotettua parempi. Ilmoituksen mukaan he aloittivat tislaamisen syksyllä 2014, jotenka mistä tämä 2011 tislaus on peräisin? Just Peat It'in mukaan on kyse siis tästä. Itse viski oli kyllä ihan mainio.

Seuraavaksi käväisin ottamassa maisteluun BenRiachin 35-vuotiaan viskin ja ei tästäkään mitään pahaa sanottavaa. Tuoksussa omenaa, kahvia, hedelmää, hunajaa, tammea, suklaata ja sherryä. Maussa hedelmää, tammea, sherryä, mausteita ja puuta. Hyvää oli. 

Kolmantena yksi omista suosikkitislaamoista eli GlenDronachin 24-vuotias Grandeur. Nahkainen, sherryinen, viinimäinen, hedelmäinen ja vaniljamainenkin viski maistui.  Nam nam.

Neljänneksi halusin jo jotain muuta eli savuakin saa olla mukana. Laphroaigin Highgrove tarjosi hyvän mahdollisuuden maistaa savuakin. Ja oli sitä aika tasapainoisesti tässä. Myöskin turvetta, meren suolaisuutta ja ihanaa savusilakkaakin löytyi. Ei paskempi viski. 

Viimeisenä Bunnahabhainin Ceobanach (piti kysäistä, että miten tämä oikein lausutaan). Bunnan 1963-tislattu 40-vuotias jäi tällä kertaa väliin, mutta oli tämä ihan hyvä korvaava viski. Nahkainen ja parfyyminenkin viski toimisi ihan hyvänä arkiviskinä. 

Pisteet: 
GlenDronach Grandeur = 88/100
BenRiach 35 YO = 86/100
Laphroaig Highgrove = 86/100
Bunnahabhain Ceobanach = 83/100
Valamo 3 YO Oloroso = 81/100

Suuri kiitos taas järjestäjille. On todella hienoa, että tällainen tapahtuma on Suomessa. Porukkaa tuntui olevan paljon liikkeellä ja tuntui, että kyynärpäitä sai ruveta käyttämään, jotta pääsi eteenpäin. Vanha käy vissiin jo pieneksi. Tietysti kiitosta tästä ryysiksestä täytyy varmaan laittaa myös Valviralle ja muille viranomaisille, jotka omalla toiminnallaan ovat mainostaneet tapahtumaa ja saaneet liikkeelle sellaisetkin, jotka normaalisti eivät olisi tulleet paikalle.


Heikki Kähkönen ja Ian Buxton
Uisge2015 klasi. Oli mukavan kokoinen...
Teerenpelin tiski



GlenDronach Grandeur. Nam.

Munkkien tekemää viskiä.

Tähän loppuun lisään linkkejä muihin saitteihin, joissa käsitellään Uisge-aihetta:
http://viskisieppo.blogspot.fi/p/uisge.html

http://mushimalt.blogspot.fi/2015/02/uisge-2015-mushimaltin-kokemana.html?spref=fb


http://viskikonttori.com/2015/02/07/uisge-2015/




No comments:

Post a Comment